Meniköhän monella kuntapäättäjällä kahvi väärään kurkkuun 3.5. Etelä-Suomen Sanomien jutusta?
Lehti oli koostanut arvion mahdollisen syntyvän suurkunnan päättäjistä. Tämän hetkisistä 489 valtuutetusta valittaisiin uuteen valtuustoon 75.
Jos Lahden seudun kuntaratkaisu etenee ja suurkunta perustetaan, niin pienien kuntien mahdollisuudet saada valtuutettuja uuteen valtuustoon kutistuvat lähes olemattomiin. .
Jutussa lähdettiin siitä, että kaikki 17 kuntaa, joille kutsu suurkunta neuvotteluihin lähetettiin, vastaavat myöntävästi kutsuun ja tulevaisuudessa suurkunta on totista totta.. Uuden suurkunnan asukasmäärä olisi 215 000. Ja uuden metropolin ensimmäinen valtuusto olisi 75-paikkainen. Tämä olisi ylimenokauden valtuusto. Todennäköisesti valtuusto pienenisi myöhemmin 67 paikkaiseksi.
Arvio uuden valtuuston paikoista perustuu vertailulukuihin ja viime syksyn vaaleissa saatuihin äänimääriin. Suurimmat paikkamärän saisi kokoomus, seuraavaksi sosiaalidemokraatit ja keskusta.
Pienet kunnat saisivat 1- 2 valtuutettua uuteen valtuustoon. Kärkölä saisi mahdollisesti kaksi valtuutettua. Nykyisten vertailulukujen perusteella paikat menisivät keskustalle ja kokoomukselle.
Lahdesta valtuutettuja olisi peräti 35.
Tämä kaikkihan on vielä pelkkää arvailua, mutta herättää toivottavasti keskustelua.
Pienissä kunnissa konsensushengen luominen olisi nyt elintärkeää. Jos suurkuntaan ajaudutaan, niin keskittäminen ja yhteen hiileen puhaltaminen on pienen kunnan kannalta ainoa mahdollisuus menestyä ja saada oman alueen ehdokkaita läpi.
Suur-Kouvolan alueella piskuinen kahdentuhannen asukkaan Jaala sai kolme valtuutettua läpi tehokkaalla äänten keskittämisellä.
Mitenköhän Kärkölässä keskittäminen onnistuisi?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti