Lahden kirjamessuilla oli runsaasti kiinnostavia kirjailijoita ja tunnelma oli kodikkaan rento.
Kahden päivän messuille osallistui yli 5000 kävijää, mikä ylitti viimevuotisen kävijämäärän yli tuhannella.
Tapahtuma on lunastanut paikkansa Lahden kulttuurielämässä. Messut ovat täysin vääksyläisen yrittäjän Tiina Koivusen ansiota. Messut syntyivät hänen ideastaan.
Tänä vuonna Tiina sai ohjelmapäälliköksi kulttuurin monitoimijan Heikki Saureen. Mainio parivaljakko.
Mielelläni olisin kuunnellut kirjailijoita, mutta oma osasto työllisti. Oli mukava jutella osastolla pistäytyneiden ihmisten kanssa.
Tiina Koivunen (oik.) on messujen voimahahmo. Hänen kanssaan on ilo tehdä yhteistyötä.
Sauli Niinistö keräsi runsaasti kuulijoita messujen avajaisissa.
Lahden diakonian instituutin opiskelijat olivat Lasse Kantolan johdolla luoneet mahtavan lastenmaailman. Lastenpaikassa oli nähtävää ja kuultavaa. Mm. varjoteatteri oli mainio esitys. 
Satusetä Wilson Kirwa kertoi satuja vauhdikkaaseen tapaansa lastenpaikassa. Wilson viihtyi pitkään messuilla lauantaina. Moni halusi jututtaa häntä ja toivottaa tanssimenestystä. (kuva Merja Vahter)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti